Itämeren äärellä sijaitsevan Helsingin parhaat matkailuvaltit ovat viihtyisä ympäristö, luonnonläheisyys, merellisyys sekä monipuolinen tapahtumatarjonta. Kaupungissa on monia kiinnostavia kulttuurikohteita, ja etenkin kesällä kannattaa tutustua kaupungin saaristoon.
Helsingin lentokenttä, Vantaan puolella sijaitseva Helsinki-Vantaan lentoasema, on Suomen suurin kenttä, josta myös lennot Helsingistä Portoon lähtevät. Joka päivä lentokentälle saapuu noin 500 lentoa, ja suurin osa Suomesta ulkomaille suuntautuvasta lentoliikenteestä starttaa tältä kentältä. Helsinki-Vantaan lentoasema sijaitsee 18 kilometrin etäisyydellä Helsingistä. Kentällä on kaksi terminaalia, ja halvat lennot Helsingistä Portoon lähtevät lentoyhtiöiden mukaan terminaalista 1 tai 2. Lentokenttä on saanut kansainvälisiä palkintoja toimivista palveluistaan. Lentojen odotellessa aika menee nopeasti esimerkiksi lentokentän ilmaisessa WiFi-verkossa surfatessa.
Helsinki-Vantaan lentokentälle on helppo kulkea Helsingin keskustasta lähijunalla. Hyppää junaan aivan ydinkeskustasta, päärautatieasemalta. Junia lähtee varhaisesta aamusta alkaen noin kymmenen minuutin välein, ja matka-aika on noin puoli tuntia. Juna vie sinut kehäradan kautta suoraan lentoasemalle, lähelle molempien terminaalien lähtöselvitysalueita. Tullessasi junalla kauempaa Suomesta, vaihda kaukojunasi lentokentälle menevään junaan Tikkurilassa tai Pasilassa.
Pääset Helsingistä lentokentälle myös linja-autolla. Väliä operoivat HSL:n seutubussit ja hieman nopeampi Finnair City Bus -lentokenttäbussi. Myös ne lähtevät päärautatieasemalta. Varaa matkaan hiukan enemmän aikaa, etenkin tullessasi HSL:n bussilla, sillä ruuhkat voivat hidastaa matkaa. Omalla autolla tullessasi voit jättää autosi lentoaseman edustalla olevalle paikoitusalueelle. Parkkivuokra maksetaan autoa noudatettaessa.
Porto on kaunis värikkäiden punatiilikattoisten rakennusten muodostama kaupunki Atlantin rannikolla. Täällä pääset elämään keskellä aitoa portugalilaista elämää. Kaupungin keskipiste on Unescon maailmanperintökohteiden listalla oleva tunnelmallinen vanha kaupunki, Ribeira, jonka arvokkaat rakennukset kertovat siirtomaa-ajan vauraudesta. Verrattuna moniin muihin eurooppalaisiin kaupunkeihin, Portossa on jotain ainutlaatuista. Esimerkiksi kauniit kaakelein koristellut talot ja kadut saavat matkailijat huokaamaan ihastuksesta. Ota aikaa kaupungin tutkimiseen ja rennosta tunnelmasta nauttimiseen.
Portossa riittää hyviä majoitusvaihtoehtoja, ja yleensä kaupungissa pystyy yöpymään varsin kohtuullisin hinnoin. Kaupunkikierroksen voit tehdä esimerkiksi nostalgisella raitiovaunulla tai kaupungin funikulaarilla. Portugalilainen ruoka erinomaisen hyvää, ja erityisesti tämän kaupungin kalaruuat ovat maailmankuuluja. Jälkiruuaksi voit nauttia aitoa portolaista portviiniä.
Helsingistä Portoon suorat lennot eivät kuulu Helsinki-Vantaan tämänhetkiseen tarjontaan. Lähin kaupunki, johon Helsingistä tehdään suoria lentoja, on Lissabon, ja sieltä lähtee säännöllisesti lentoja Francisco Sá Carneiron lentokentälle Portoon. Porton lentokentältä on hyvät yhteydet kaupungin keskustaan joko linja-autolla, taksilla tai vuokra-autolla. Lentokenttäbussi kulkee kaupunkiin aamusta iltaan noin puolen tunnin välein. Myös Transporte Resende -linjan bussi numero 120 liikennöi lentokentän ja keskustan väliä.
Taksimatka keskustaan on kohtuuhintainen, ja löydät taksit lentoaseman edestä. Voit myös vuokrata auton. Autovuokraamojen palvelutiskit sijaitsevat saapuvien lentojen terminaalin pohjakerroksessa. Siellä palvelevat ainakin Auto Jardim, A.A. Castanheira/Budget, Europcar, Avis, Hertz, National Car Rental ja Sixt. Lentokentältä on helppo ajaa keskustaan IC-1-moottoritien kautta.